Muotoilin viikonloppuna marjakuusta ja haravoin sen oksia ja maahan pudonneita pihlajan lehtiä puutarhamme japanilaisen osan valkoisen kivimurskeen päältä. Märkiä lehtiä tuntui olevan kaikkialla ja tiedän niiden olevan vain alkusoittoa, koska kohta karisevat kahden lehtikuusen miljoonat, triljoonat neulaset. Puut itsessään ovat kauniita, mutta neulaset varisevat syksyllä ja maatuvat valkoisen soran päälle, muuttuvat mullaksi ja luovat hyvän pohjan rikkakasveille ja sammaleelle. Alla olevat kuvat on otettu jo aiemmin syksyllä, joten niissä lehdet eivät vielä näy.
Mielessä kävi pitäisikö luovuttaa ja antaa valkoisten kivien pikkuhiljaa hävitä ja sammaloitua? Jos miettii japanilaisia puutarhoja, ne ovat usein todellisia sammaloituneita rauhan tyyssijoja, koska epätäydellisyys ja kaiken katoavaisuus on osa wabi-sabia, japanilaista elämänviisautta.
Valkoiset kivet ovat toisaalta olleet paikallaan puutarhassamme alusta asti, yhtä kauan kuin puutahan itämainen osakin. Välillä on tilattu uusi kuorma valkoista soraa ja levitetty vanhan kerroksen päälle, ja hetken kivet ovat olleet taas kauniin valkoisia.
Päätöstä ei tietysti tarvitse tehdä heti, mutta sammaloituminen on yksi vaihtoehto, koska puutarhan täytyy elää, muuttua ja kehittyä.
Siirsin etuverannan hakuropajut ja heinät talvisuojaan ja istutin sinikatajat niiden tilalle ruukkuhin. Mietin eri katevaihtoehtoja: liuskekivimursketta, valkoisia kivä, mutta varmaan takapihan pohdintojen takia päädyin lopulta sammaleeseen. Onneksi sammalta kasvaa puutarhassamme yllin kyllin, koska sen keräämiseenhän tarvitaan maanomistajan lupa.
Vaikka ajatus sammal- ja kiviruukuista sai alkunsa takapihalta, inspiraatiota tuli myös kuvista, jotka on otettu muutama vuosi sitten Singaporen Garden By the Bayssä. Niistäkin näkee, kuinka tärkeitä elementtejä sammal, kivet ja koristeelliset oksat ovat puutarhan koristeina.
