• Garden Lifestyle

Vihannekset ja yrtit

Sään vaihdellessa aurinkoisesta tuuleen ja sateeseen on vaikea tarttua mihinkään isompaan juttuun. Välillä on mukava nollata aivoja ja kitkeä rikkaruohoja kasvimaalla. Rikkiksiähän meillä riittää, vaikka vihannes- ja yrttimaa kunnostettiin viime kesänä. Kasvimaan vieressä kasvaa vapaasti pioneja, palavaa rakkautta, pallohortensiaa ja monia muita kasveja levittyen vuosi vuodelta suuremmalle alueelle.

Vanhan ompelukoneen jalasta saatiin hyvä apupöytä taimien istutukseen.

Viime kesästä jäi yksi sipuli maahan ja nyt se kukkii ja tuottaa uusia siemeniä.

Ruohosipulin kukat käyvät hyvin salaattien ja ruokien koristeeksi.

Harvoin on aikaa istua ja suunnitella rauhassa uusia juttuja, mutta erityisesti nyt puutarhassa istuskelu on jäänyt vähiin. Keittiöremontin jälkeen uuden astiapesukoneen oven tiiviste vuoti ja vettä valui lattialle. Viime päivät ovat menneet selvittelyssä: kuka korvaa, mitä pitää tehdä, miten kuivataan, mikä uuden lattian materiaali ja mistä, kuka laittaa ja milloin? No, onneksi juuri alkoi loma.


Rakuuna ja Hollannin Tuin Idee puutarha messuilta ostettu salaattisikuri rehottavat täysillä. Salaattisikuri on pistävän makuinen, mutta Hollannissa kohtuu suosittu vihannes. Pistävä maku takaa, ettei se kelpaa ötököille tai kaneillekaan. Anoppini ohjeen mukaisesti siitä tulee miedompi keitettäessä.


Kasvimaan ritilöissä viihtyvät viinirypäleen, herneiden ja avomaan kurkun lisäksi kärhö. Niiden yläpuolella riippuu ruosteinen tuulikello, joka on viime päivinä heilunut rajummin kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.

Kasvimaan lisäksi vihanneksia löytyy seinäkasvihuoneesta ja viherseinäkkeestä, jonka teimme alkukesästä. Niiden hyvä puoli on, etteivät kanit ja rusakot pääse käsiksi vihreisiin herkkuihin. Kehikon päällä olevasta hyönteishotellista tikka noukki näppärästi lounaan, kun en ollut älynnyt laittaa rautaverkkoa sen päälle. Nyt hyönteishotelli on on siireetty turvaan taaemmaksi, minne tikka ei pääse. Talvella koristekäytössä olevan seinäkasvihuoneen täyttävät tomaatit, chilit ja paprikat.


Satoa odotellessa.


Sirpa


  • Instagram
  • Pinterest

 Suomi, Helsinki | gardenlifestyle@outlook.com

.

© All content owned 2019 by Garden Lifestyle. All rights reserved.