• Sanja

Terassialue luonnonkivistä

Ostimme kesällä pihalle kestopuutolppia, joista piti aluksi rakentaa köynnöksiä varten seinäkkeet. Edellinen asukas oli jo valmiiksi asentanut kiveyksen, joka oli vuosien saatossa mennyt aika huonoon kuntoon ja pitää uusia. Pyörittelin erilaisia ideoita, miten saisin puutarhan jaettua paremmin huoneisiin, ja miten eri osia voisi hyödyntää tarpeisiimme parhaalla tavalla. Kun kesä sitten vihdoin oli jo melkein lopussa, päädyin siihen, että tarvitsemme ehdottomasti katetun terassialueen. Joka kerta, kun kesällä alkoi sataa, olivat meillä kesäkalusteiden tyynyt kastumassa pihalla, jolloin niitä sai aina kuivatella ennen uudelleen käyttöönottoa.



Vanhassa kodissamme meillä oli puoliksi katettu terassi, jonka katoksen alle pehmusteet oli helppo siirtää. Nyt on vain räystään aluslaudat ja pieni pätkä katosta oven ja ikkunoiden yläpuolella, mikä ei tosiaan ole kovin käytännöllistä! Tyynyt pitää asetella seinää vasten, jos haluaa niiden pysyvän kuivina. Tietysti voisin hankkia jonkun pehmusteiden säilytysastian, mutta en halua sellaista. Jonkinlainen suurempi katettu alue olisi kiva olla.



Alunperin olin miettinyt, että terassin päälle voisi rakentaa lasitetun katoksen. Selailtuani kuvia hollantilaisista puutarhoista, aloin kallistua sen kannalle, että tyhjänä olevalle alueelle voisi rakentaa oman katetun alueen, joka toimisi kodikkaana lisäolohuoneena.



Onneksi insinöörimieheni oli hankkinut meille tarpeeksi isot tolpat seinäkettä varten, joten pystymme käyttämään samoja tolppia nyt katokseen. Asensimme tolpat alueen kulmiin loppukesästä, ja rakennamme loput katoksesta ensi vuonna säiden lämmetessä. Siitä vasta sitten lisää.


Aloin kuitenkin jo valmistella katoksen lattiaosuutta, jonka aion tehdä kokonaan luonnonkivistä. Asensin reunaan tukilangan, jonka avulla kivet on helppo asentaa oikeaan korkoon ja linjaan. Luonnonkivien asettelu vaatii aikaa, sillä jokainen kivi pitää asetella yksitellen niin, että kokonaisuus näyttää hyvältä ja yhtenäiseltä.



Ihan alkutekijöissähän tämä vasta on, mutta ajattelin tehdä tätä rauhassa pala kerrallaan, kun säät vain sallivat.


Mukavaa viikonloppua!


Sanja

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki