• Sanja

Keväästä, sisustuksesta ja ulkovaloista

Nyt on tullut oleiltua niin paljon sisätiloissa, että kaipaa jo jotain uutta ja keväisen raikasta nykyiseen sisustukseen. Kun nykyinen sisustus alkaa kyllästyttää, vaihtelen useimmiten koriste-esineitä ja tekstiilejä sekä siirtelen huonekaluja paikasta toiseen. Myös leikkokukat tuovat piristystä, väriä ja vaihtelua. Vielä en ole ehtinyt ostaa ihania, keväisiä tulppaaneja, mutta lahjaksi saatu vaaleanpunainen kimppu on mukava väripilkku vaaleassa olohuoneessa.



Vaihtelemalla sisä- ja ulkokalusteiden paikkoja huonekaluihin saa vaihtelua. Välillä siirrän pihakalusteita ulkoa sisäkäyttöön, kuten tänä syksynä pihan uudet nojatuolit ja puinen penkki löysivät paikkansa sisältä. Keväällä katson niille taas uudet paikat pihalta, ja sisustan sisätilat uudelleen. Betoninen ruokapöytä on myös alunperin tarkoitettu ulkokäyttöön, mutta meillä se on aina toiminut sisällä ruokailutilan pöytänä.



Muutenkin sisustustrendeissä sisä- ja ulkotilojen raja on jo useamman vuoden hälventynyt, ja pihakalusteet voivat hyvinkin olla myös sisälle sopivia. Sama pätee toisinpäin kunhan huomioi materiaalien säänkestävyyden. Sisätilan tyyli jatkuu ulkona ja ulkotilojen huonemaisuutta korostetaan lepotuoleilla, jalka- ja pöytälampuilla.


Iltaisin on vielä sen verran pimeää, että annan ainakin toistaiseksi kausivalojen valaista pihaa. Usein korjaan ne pois vasta myöhään keväällä. Takapihan terassia valaisevat myös lumen alta pilkottavat terassivalot, valoruukku sekä jalkalamppu.


Tänä vuonna kausivaloja ei kiireiden vuoksi tullut laitettua etupihalle lainkaan, mutta siellä tunnelmaa pystyy luomaan Philipsin Hue älyvalaisimilla. Niitä on helppo ohjailla puhelimen kautta haluamaansa värisävyyn ja kirkkauteen. Olen myös ajastanut ne syttymään ja sammumaan automaattisesti tiettyyn kellonaikaan tai kun aurinko on laskenut. Olen haaveillut älyvaloista myös takapihalle - ehkä ensi kesänä...


- Sanja




Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Garden

Lifestyle