top of page

Pääsiäisasetelmia

Olemme viime viikkoina yrittäneet olla mahdollisimman paljon kotona ja vältellä kauppoja. Suurimman osan asioista saa nykyään tilattua netin kautta kotiovelle asti, mikä on helpottanut arkea. Yleensä ostan enemmän kevätkukkasia tähän aikaan vuodesta, mutta nyt uudessa asunnossa on ollut niin paljon tekemistä, ettei aikaa ole jäänyt. Toisaalta pääsiäinenkin on täysin erilainen kuin koskaan aiemmin. Ajattelin kuitenkin koota muutamia ideoita pääsiäiskimppuihin ja asetelmiin.



Löysin viikko sitten sattumalta avaamattoman rairuohon siemenpussin ja päätin heti kokeilla. En ole istuttanut rairuohoa varmaan kymmeneen vuoteen, mutta sehän kasvaa kuin heinä. Ruoho on kivan näköinen Iittalan Aalto tarjoiluastiassa.



Kaapista löytyivät myös vihreät mariskoolit, joihin on aiemminkin tullut tehtyä istutuksia. Trendikäs vihreä väri on keväisen raikas ja valmista syntyy hetkessä - helmililjat mariskooliin ja multaa ympärille.



Sirpa laittoi WhatsApissa kuvan, miten oli itse päätynyt asettelemaan helmililjat. Tämä asetelma pääsi takapihan ruokapöydälle.




Tulppaaneja saa tilattua helposti esim. ruokaostosten yhteydessä. Vaikka virpojia ei tänä vuonna näkynytkään, voi tulppaanien seuraksi hakea pellolta muutamia pajunoksia pääsiäistunnelmaa tuomaan. Omenapuun oksista syntyy yksikertainen asetelma, mukaan voi laittaa vaikka muutaman höyhenen.


Viimevuoden posliinihyasintit olivat selvinneet isossa ruukussa talven yli, päätin siirtää ne pienempään metalliämpäriin. Vierelleen ne saivat valoruukun, johon istutin pihalta löytyneitä kurjenpolvia ja narsisseja.

Pihalle on tulossa iso muutos, joten sipulit voi kohta siirtää uuteen paikkaan ja nauttia niistä taas ensi vuonna.


Meidän oli tarkoitus viettää pääsiäistä yhdessä koko perheen kanssa, mutta tämän hetkinen tilanne muutti suunnitelmia. Tilaamme nyt saman pääsiäisillallisen, ja jokainen nauttii sen omassa kodissaan. Mietimme myös, onnistuisiko esim. skypeillallinen yhdessä, saa nähdä, mitä tehdään.




Mukavaa pääsiäistä!


Sanja

bottom of page