• Garden Lifestyle

Pionien taikaa

Aah - nyt on taas se aika kesästä, kun linnut laulavat, yöt ovat valoisia ja pionien huumaava tuoksu täyttää kesäillan. Tai itse asiassa vain osa pioneista tuoksuu ja myös tuoksut vaihtelevat saattaen olla täysin erilaisia riippuen lajikkeesta.


Aluksi on vain hehkeä lupaus tulevasta….

Kesäkuussa ensimmäisenä nuppunsa aukaisee Kuolan pioni. Vaikka kultainen noutajamme ihaileekin pioneja, niiden pureskelu ei välttämättä ole hyvä juttu, koska pionit ovat jonkin verran myrkyllisiä!

Sarah Bernardin kukat ovat kauneimmillaan Juhannuksen tienoilla. Niistä voi nauttia yleensä vain pienen hetken, koska yleensä kova tuuli tai riepotteleva myrsky korjaa nopeasti satonsa.

Pionit rakastavat aurinkoa, mutta yleensä sanotaan, etteivät ne pidä paikan muutoksesta. Joidenkin kasvien tiedetään kasvaneen ja kukkineen samalla paikalla yli 50 vuotta. Olen kyllä siirtänyt pioneja omalla pihallani, koska joskus se vain on tarpeen. Ehkä yksi kesä on jäänyt vähemmälle kukinnalle, mutta seuraavana kesänä väriloisto on taas häikäissyt silmää.

Heinäkuussa toiset Kiinan pioni lajikkeet yhtyvät kukkaloistoon. Kiinassa pionien kukkia ja juuria käytetään lääkkeissä.


Pionien värit vaihtelevat vaaleanpunaisesta ja fuksiasta valkoiseen tai tarhapionin tummaan punaiseen.

  • Instagram
  • Pinterest

 Suomi, Helsinki | gardenlifestyle@outlook.com

.

© All content owned 2019 by Garden Lifestyle. All rights reserved.