Kun puutarhatyöt alkaa olla paketissa, ja jouluun vielä aikaa, niin on kiva katsella vanhoja valokuvia puutarhoista, joissa on aiempina vuosina käynyt ja joihin ei ole nyt koronan aikana mitään asiaa.
Kaksi vuotta sitten olin Roomassa lyhyellä työmatkalla ja ennen lennon lähtöä juoksin pikapikaa kolme puutarhaa läpi. Tässä niistä muutama kuva. Unelmoidaan tulevista matkoista yhdessä!
Puutarhamatka alkaa Rooman Fiumicinolentokentältä, jossa jopa naistenhuoneen ovi on sammaleinen viherseinä.
Kaduilla kävellessä ilman erityistä päämäärääkään puutarhaihmiselle riittää ideoita ja ihasteltavaa. Minulla kuitenkin oli tarkka suunnitelma kiertää Rooman kolme "kävelymatkan päässä" olevaa puutarhaa muutamassa tunnissa. Bussiin olisi pitänyt ostaa jostain kojusta lippu, enkä ehtinyt lähteä niitä etsimään vaan päätin kävellä silläkin aikaa. Olin tarkkaan suunnitellut reitin ja 2-4 km:n välimatkat tuntuivat lyhyiltä. Välissä täytyi kyllä hörpätä kuppi kahvia kakun kanssa, jotta jaksoi taas seuraavaan kohteeseen. Apteekistakin oli pakko pysähtyä ostamaan laastaripaketti, kun kantapäiden rakot olivat jo hankaantuneet rikki!
Villa Celimontana
Tässä vaiheessa kaikki oli vielä edessäpäin ja aikaa rajatusti, joten en voinut jäädä kauaksi aikaa vaeltelemaan upeaan puutarhaan, joka on suosittu hääkuvien ottopaikka. Ihanan kaunis yksityiskohta on sammaloitunut kivi vesialtaan keskellä.
Roseto di Roma
Syksy ei ole paras aika mennä ruusutarhaan, joka on auki vain kesällä ja pari viikkoa lokakuussa, mutta silti paikka oli vaivan arvoinen. Yli 1100 ruusulajia ovat rivissä ja rinnakkain neliöiden keskellä ja jotkut lajikkeista ovat jopa yli 40 miljoonaa vuotta vanhoja!
Villa Doria Pamphili
Viimeinen kohde, jonne olin päättänyt ehdottomasti mennä: Villa Doria Pamphilin muotopuutarha. Super vaikea löytää, koska Villa Doria Pamphili-puisto on 184 hehtaaria, josta alla näkyvä huvilan puutarha on vain pieni osa, mutta kyllä vaivan arvoinen löytö. Pyörin pitkin valtavaa puistoa etsien tätä upeaa pientä puutarhaa, eikä Googlen kartasta ollut apua, kun olin jo puistossa. Melkein jo luovutin, mutta lopulta päätin kävellä vielä syvemmälle puistoon, vaikka tuntui, että jalat eivät kanna enää metriäkään. Ja lopussa kiitos seisoo - kuvat puhukoon puolestaan!