top of page

Pihan pientä siistimistä

Kun esikasvatetut taimet on siirretty kasvimaalle, siemenet kylvetty ja kesäkukat istutettu ruukkuihin, on aika katsoa ympärille. Pihassa rehottavat rikkaruohot ja kasvit ovat aurinkoisina päivinä räjähtäneet täyteen kukoistukseensa. Rikkaruohojen lisäksi monet perennat tai sipulikasvit voivat innokkaasti levittäytyä, jos niiden kasvua ei hillitse. Puutarhasaksillekin olisi töitä.

Laukat

Puutarhan koristelaukkojen purppurapallojen värit vaihtelevat vaaleanharmaista tumman- violetteihin. Välistä saattaa pilkahtaa keltaista laukkojen lehtien siirtyessä lepotilaan ja muuttuessa keltaisiksi. Kannattaa sekoittaa laukkoja muiden kasvien kanssa, niin kuolleet lehdet jäävät maasta työntyvien uusien kasvien alle. Voit myös poistaa epäsiistit kuolleet lehdet, niin kukkapenkki on taas kuin uusi ja valmis vastaanottamaan seuraavat kukkijat.


Jos liian kauan nauttii laukkojen pallomaisista, vihreiksi muuttuvista kukkasista, eikä henno katkoa niitä ajoissa, ottaa tietoisen riskin. Laukat lähtevät laukalle, siemenet karisevat muuttuen pieniksi sipuleiksi ja vallaten uusien kasvien muodossa lisää alaa puutarhasta. Sirpan puutarhassa näin on juuri käynyt: erilaiset laukat ovat lisääntyneet ja risteytyneet keskenään. Sinällään kaunista englantilaistyyppisessä puutarhassa, mutta jos haluaa puutarhaan selkeyttä, niin välillä laukkoja täytyy karsia runsaalla kädellä kuten teimme viime kesänä.



Sanja muutti viime syksynä 80-luvulla rakennettuun taloon. Puutarhan kasveista monet ovat alkuperäisiä ja olleet jo monta vuotta vähäisellä hoidolla.


Kurjenpolvet

Talon vieressä on upea kallio, jonka päällä kasvaa tuoksukurjenpolvia ja laukkojen sukulaisia ruohosipuleita. Kurjenpolvet olivat levinneet pitkin pihaa ja niitä revittiin runsaasti pois hyötypuutarhan alta, joka perustettiin kallion viereen. Erilaiset kurjenpolvet ovat kauniita, mutta erityisesti tuoksukurjenpolvet leviävät nopeasti, jos niiden kukintoja ei poista. Myös ruohosipuli karistaa siemenensä ympäriinsä, joten lilat tupsut kannattaa leikata ajoissa.



Syreenit

Pihan reunassa on syreeni, jonka latvat kukkivat ja näkökorkeudella on suurimmaksi osaksi varsia. Sanja aloittaa nuorennusleikkauksen kukinnan jälkeen ja poistaa vain pari vanhinta oksaa sieltä täältä. Silmut sijaitsevat vanhojen versojen kärjessä ja, jos leikkaa kaikki oksat kerralla, voi menettää kukinnan useaksi vuodeksi.


Sirpan rungollinen pikkusyreeni on talvehtinut jo muutaman vuoden kovapuisessa isossa ruukussa. Kun juuret kasvavat, täytyy syreenille keksiä oma paikkansa puutarhassa.



Alppiruusut

Hapahkon maan alppiruusuista voi vuosien kuluessa tulla tosi kookkaita, jopa talon kokoisia (omin silmin nähty Hollannissa). Rodo Sanjan puutarhassa on jo iäkäs ja isokokoinen. Yleensähän alppiruusua ei leikata, mutta yksittäisiä vanhoja, ränsistyneitä oksia voi aina karsia. Tietysti kannattaa miettiä, minkä tilan haluaa alppiruusulleen antaa puutarhasta, tarttua tarpeen vaatiessa ajoissa saksiin ja muotoilla rodoa sopivasti. Joskus kannattaa poistaa esimerkiksi alimmat lamoavat oksat. Se antaa rodolle uutta ryhtiä ja muotoa ja helpottaa rodon rakastaman kuorikatteen levittämistä.



Aurinkoisia kesäpäiviä,



Sanja & Sirpa




bottom of page