top of page

Ituja ja ideoita kasvimaalle

Kylvin muutama viikko sitten esikasvatettavia siemeniä turvekiekkoihin ja sammalnappeihin, voit lukea siitä täältä. Latva-artisokat kasvavat silmissä ja olenkin suunnitellut siirtäväni ne seuraavaksi turveruukkuihin, josta ne on sitten näppärä istuttaa kasvimaalle. Laventeli on itänyt esikasvattamanani ensimmäistä kertaa, puhumattakaan tomaateista, meloneista, paprikasta, endiviineistä ja lehtikaaleista!



Kuvassa näkee hyvin turvekiekkojen ja sammalnappien eron: sammalnapit pysyvät kosteampina, siemenet itävät nopeammin, mutta napit murenevat helposti. Kuivempia turvekiekkoja pitää kasassa pieni pussi itämisen ollessa hitaampaa. No, meloneja ei voi istuttaa ulos pitkään aikaan - ne tuskin pystyvät

sinnittelemään lumessa kuten laukat.

Ote lipsahti siemeniä ostaessa ja niitä on huomattavasti runsaammin kuin niille on nykyisessä keittiöpuutarhassa paikkoja.

Viime kesänä teimme muutoksen hyötypuutarha-alueella. Nyt

lämpimiä ilmoja odotellessa voi suunnitella kasvimaan toteutusta uudelleen.





Mökille oli tarkoitus rakentaa muutama yrtti- ja vihanneskehikko, ja ostaa kierrätyskeskuksesta ikkunoita niiden suojaksi. Mökki on nyt "rajan" takana...



Ehkä laajennan kesäkeittiötä....




Tässä on kiva idea, jossa yritit voi napsia suoraan pöydän sivusta. Tätä täytyy vielä kehitellä, mistä löytyy sopiva paikka ja kuinka asetella yritit niin, etteivät ne sateella lähde liukumaan - ehkä turve harkot yrttien välissä olisivat toimiva juttu!



Kasviruudukot voi rakentaa myös näin ja seinäkkeellä luoda puutarhaan huonemaisen vaikutelman. Näissä neliöissä on käytetty kaktuksia ja mehikasveja, mutta salaatit, yrtit ja laventeli olisivat vähintään yhtä kauniita. Valkoiset tai mustat kivet yhtenäistävät ruudukkoja. Seinähyllyyn voisi kerätä halkoja, kukkaruukkuja, koriste-esineitä ja vaikka kastelukannun.


Lämmintä viikonloppua,


Sirpa



bottom of page