• Garden Lifestyle

Espoolaisen kalliopihan muutos

Tavoite:

Helppohoitoinen, ympärillä olevaan luontoon mukautuva puutarha ja osittain katettu terassi.


Espoolaisen perheen piha Nöykkiössä oli perustettu runsas parikymmentä vuotta sitten talon valmistumisen aikoihin. Kasvit kaipaavat muotoilua ja terassi uudistusta. Ideoimme perheen kanssa, kuinka muutokseen kannattaisi tarttua. Perhe huolehti itse pihan ja terassin toteutuksesta.

Piha ennen muutosta

Piha ennen muutosta

Pihan eri tasot

Piha oli rakennettu eri tasoihin. Puut ja pensaat olivat saaneet rauhassa kasvaa ja nyt niitä karsittiin, pensaat leikattiin tai muotoiltiin, sekä kerroksellisuutta korostettiin pinoamalla kivet uudelleen tasoja korostaen. Upeat kalliot kaivettiin esiin


Terassi muutoksen jälkeen, terassia laajennettiin ja siihen asennettiin valot.

Upeat kalliot esiin

Talon piha on osittain kalliota ja jatkuu ympärillä suojeltuina kallioina. Upeat kalliot olivat ajan saatossa peittyneet suureksi osaksi mehikasvien, maksaruohojen ja heinien alle. Päätimme yhdessä, että kallio puhdistetaan kasveista, niin että niitä voi ihailla terassilla istuessaan. Kivinen japanilaistyylinen vesisammio tai pyöreistä kivistä muotoiltu "puro" on vielä harkinnassa. 


Uudenmallinen, osittain lasitettu terassi

Suorakaiteen muotoinen terassi oli palvellut hyvin, mutta nyt kaivattiin enemmän tilaa ja uutta ilmettä. Vanhan terassin tilalle rakennettiin lämpökäsitellystä lehtikuusesta terassi, joka myötäili kallion muotoja. Kaarevaksi muotoillun terassin reunaan asennettiin valot, jotka korostavat puita ja kalliota.


Terassiin  leikattiin aukot kahdelle puulle, joista ei haluttu luopua ja jotka korostivat luonnon läheisyyttä. 

Terassin suojassa voi istua ja nauttia luonnosta ja hyvästä seurasta. Lasinen katos suojaa istuinryhmää sateenkin sattuessa. Myös valaistusta lisättiin asentamalla terassiin upotetut valot terassin reunoille sekä kohdevalo vanhalle männylle, jolle sahattiin aukko terassin reunalta.

Vanhat hyvin palvelleet huonekalut vaihdettiin uusiin. 

Isolle terassille mahtuu myös iso pesä, jolla voi vaikka ottaa aurinkoa tai käpertyä kirjan kanssa.

  • Instagram
  • Pinterest

 Suomi, Helsinki | gardenlifestyle@outlook.com

.

© All content owned 2019 by Garden Lifestyle. All rights reserved.