• Sanja

5 ihanaa kukkaa äidille

Äitienpäivä on yksi vuoden parhaista hetkistä: silloin metsät ovat täynnä valkovuokkoja, puihin puhkeaa ensimmäiset lehdet ja siirrytään vihdoin kunnolla kevääseen. Hyvällä tuurilla ulkona on lämmintä ja aurinko paistaa.


Tänä vuonna saan myös viettää ensimmäistä kertaa omaa äitienpäivää, mikä tekee tästä vuodesta vielä spesiaalimman minulle. Ostin itselleni ja anopilleni upeat terassihortensiat, jotka voi siirtää ulos, kun kelit ovat hieman lämmenneet. Kukat ovat helppo ja kaunis lahja äidille ja tässä muutama minun lemppareistani.


1. Hortensia

Hortensiat ovat näyttäviä, pitkäkestoisia ja niitä saa upeissa eri sävyissä. Ne ovat helppohoitoisia ja niitä voi pitää sekä sisällä että ulkona tai vaikkapa parvekkeella. Vielä kuitenkaan ei kannata laittaa hortensioita ulos, sillä ne saattavat nuupahtaa yöpakkasten vaikutuksesta.


Meillä oli aiemmin aina tapana ostaa nyt jo pois nukkuneelle mummalle parvekekukat äitienpäivälahjaksi, ja hortensia oli aina yksi niistä.


2. Ruusut

Ruusu on klassinen ja kaunis kukka, jota saa yleensä kaupasta ympäri vuoden. Samalla, kun tekee ruokaostoksia, voi kaupasta napata kauniissa ruukussa olevan ruusun tai kimpun ruusuja ja vaikkapa neilikoita ja yhdistellä niistä oman kimpun.



3. Vuokot

Herkät valko- ja sinivuokot täyttävät metsät eri puolilla maata yleensä juuri samoihin aikoihin, kun äitienpäivää vietetään. Kävin itse aina lapsena poimimassa lähimetsästä aamulla äidille valkovuokkokimpun, jonka asettelin sitten kauniisti aamiaispöytään.


Vuokoille kannattaa leikata uusi imupinta ennen veteen laittoa, jotta ne säilyvät pidempään.

Myös sokeria voi lisätä veteen, sen sanotaan tappavan bakteereja ja pidentävän kukkien säilymistä. Kannattaa muistaa, että osassa maata valko- ja sinivuokko ovat rahoitettuja eikä niitä saa poimia.



4. Orvokit

Edulliset ja kestävät orvokit ovat oiva lahja äidille, niitä voi istuttaa ruukkuun yksinään tai ostaa keskelle esimerkiksi hortensian ja istuttaa orvokkeja reunoihin. Orvokki kestää myös pientä yöpakkasta ja kukkii pitkälle kesään, kunhan muistaa nyppiä aina kuolleet kukat pois.



5. Puksipuu

Vaikka puksipuu onkin listan viimeisenä ei se kuitenkaan ole yhtään sen vähäisempi. Se on yksi kestosuosikeistani, sillä puksipuun voi pitää kesän ruukussa ja myöhemmin syksyllä siirtää maahan. Minulla taisi yksi talvehtia ruukussakin muutama vuosi sitten, mutta silloin oli lauhkeampaa kuin viime talven pakkaset.


Rakastan puksipuiden tuoksua, ne tuovat mieleen Hollannin, jossa upeat muotopuutarhat tuoksuvat aina buxuksille. Jos siis etsit yksinkertaista ja tyylikästä vaihtoehtoa kukille, voisi puksipuu olla juuri sopiva.



Mikäli haluaa välttää kauppojen äitienpäiväruuhkaa, kannattaa tehdä kierros puutarhassa saksien kanssa ja yhdistellä erilaisia leikokukkia ja lehtiä. Niistä saa upeita kimppuja.



Ihanaa äitienpäivää!

Sanja


Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki